torstai 1. maaliskuuta 2012

Hiiripiiri pyörii aivan hiirenhiljaa

Hiiripiiri pyörii 
hiirenhiljaa ensin 
sitten hieman nopeammin, 
hui, jo melkein lensin! 
-Eppu Nuotio- 

Ihastuttava Eppu Nuotion Hiiripiiri -laulu on ollut meidän pikkuneidin suosikki ihan pienestä pitäen. Varsinkin isänsä kanssa neiti hassuttelee ja liiottelee tuota lentämistä usein. Kikatus helskyää meidän kodissa, kun pikkuneiti oikein innostuu. 


" Pikkuhiiri tahtoo piirissä pyöriä, hiirenhännistä punoo nopsaan nyöriä... "


Tein hiiriaplikaation neidin tunikaan. Tunikan mallin olen piirtänyt itse. Yläosaan olen ottanut apuja Ottobren Papana-paidan kaavasta. Pussittavat hihat saisivat pussittaa hieman enemmän. Kaavaa pitänee siis muuttaa siltä osin. Paidan koko on noin 80 cm. 









"Hiirivaari näyttää kuinka ennen tanssittiin, 
takaperin ja takaperin
ja sitten taas pyörittiin..."
 


Tanssiminen on kivaa! :)
















Aplikointi vaatisi aika tavalla luovuutta ja taiteellista silmää. Molempia tarvisin enemmän. Voisikohan luovuutta oppia?? 


Aloittelevana aplikoijana tuntuu välillä, että omat aplikoinnit ovat melkoisia räpellyksiä niiden ihanien luomusten rinnalla, mitä blogimaailma on tulvillaan. No, jostain on aloitettava! Neiti itse tuntuu hiirestä tykkäävän. Kuten kuvasta näkyy, kissa, hevonen ja muut lego-eläimet matkustavat usein nykyään mukana. Siltä, mitä legoportaiden kiipeämiseltä kerkiävät! :) (Legoportaiden kiipeäminen on yksi jokapäiväinen leikkimme.)


Vaate kokonaisuudessaan on minusta kivan näköinen. Värimaailmakin on onnistunut. Tällaisia pitää tehdä lisää! :) 


Hei, nyt on kalenterin mukaan kevät! :) Nauttikaahan kevätauringosta!
-Teri



2 kommenttia:

  1. ihana tunika ja hiirulainen! itsekin oon vasta aloitellut applikoimista, mut epäilemättä tekemällä oppii senkin homman. :-)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :) Tekemällä oppii, se on munkin mottoni! :) Ja keep it simple.. sen kun muistais. :)

    VastaaPoista

Jätähän viesti, se ilahduttaa! :)