maanantai 5. maaliskuuta 2012

Söpöä silppua

Tämä posti sisältää kaikenlaista pikku puuhastelua ja pikkuisia silppuompeluja. Siis niitä, jotka valmistuvat aika nopeasti ja joita ei tarvitse paljon miettiä, mutta ovat silti ihan kivoja. Söpöä silppua.

Kevät tulee kohisten. Kevätasuja, -haalareita, pipoja ja rukkasia pitäisi jo miettiä. Kevättakki on suunnitteilla ommella pikkuneidille. Kankaat ovat valmiina odottamassa sopivaa ompeluhetkeä. Ainoastaan puuttuu rohkeus alkaa leikata sitä. Päällikangas on ihanaa kukallista finecord-samettia. Vuorikankaaksi on muutama vaihtoehto, joita en ole vielä päättänyt. Minun pitäisi enää päättää, että teenkö takin koossa 80 vai 86. Lapsen kasvun ennustaminen on vaikeaa. Siksipä venytän vielä hetken takin ompelua toivoen, että mahdollinen kasvupyräys tulisi sitä ennen! :)


Tästä pitäisi takki valmistua. 

Emma Hardyn kirjassa "Ompele kaunista lapselle" on söpön hiirihatun ohje. Tein sellaisen pikkuneidille. Käytin kierrätysmateriaalia, vanhaa teepaitaa. Koska tämä eka hattu onnistui, voisin tehdä näitä lisääkin. Niin söpö hattu pyöreillä poskilla! Sattui kuvaushetkellä neidillä olla päällä hiiripaita, joka on esillä täällä. Siispä tässä teille kaksi hiirulaista. :)



 


Nukelle surauttelin peiton ja tyynyn kotoa löytyneestä fleecen palasta. Tyynystä tein aivan ohuen litteän, koska nukkekin on niin pieni. Täytteeksi laitoin vanhasta pyyhkeestä (joka alunperin oli kestovaippamateriaalia) taitellun palan, jotta tyyny sai vähän paksuutta. Peitto on kaksinkertaista fleeceä. Koristeompeleet antavat näköä ja lisäksi pitävät peiton oikean muotoisena. Juuri sopiva nuken nähdä kauniita unia!



Kuvassa oleva nuken mekko löytyy täältä.

Tänään ollut taas ihanan aurinkoinen päivä! Olemme viettäneet ulkona tosi paljon neidin kanssa. Toivottavasti aurinkoiset päivät jatkuvat vielä pitkään.


-Teri

2 kommenttia:

  1. Hei, kiitos tuosta Hiiri-hattu vinkistä! Enpä muistanut, että siellä kirjassa oli tuollaiseen ohje. Tosi kivalta näyttää. =)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Hattu on kyllä tosi söpö! Hatun pitää vaan olla just sopiva, ei liian iso yhtään, että korvat pysyvät pystyssä. :)

    VastaaPoista

Jätähän viesti, se ilahduttaa! :)