lauantai 20. lokakuuta 2012

Tohveli tai tossu, kissa taikka possu

Näin Kaarina Helakisan Satukissa joskus runoili;

"Oli kissa joka huvitteli 
siten että kuvitteli 
olevansa gepardi tai 
puuma taikka pantteri... 
...
Tohveli tai tossu, kissa taikka possu". :) 

Päivän aiheena siis tohvelit ja tossut. Pahoittelen jo etukäteen kuvien surkeaa laatua. En saanut tänään yhtään ainoata hyvää kuvaa tallennettua kameralle. Tärähtäneitä, väärään kohtaan tarkentuneita ja muuten vaan epäonnistuneita kuvia. Lisäksi tossuissa näkyy valkoisia pilkkuja, joita oikeasti niissä ei ole. Piti vielä mennä uudelleen tarkistamaan, että onko kankaassa oikeasti roskia, mutta ei. Jostain ne ovat sinne hypänneet. Ymmärtääkseni tosin taitavalle kuvaajallekin on haasteellista kuvata tummaa kohdetta valkoisella pohjalla, saati tällainen sunnuntaikuvaaja. No, koettakaa kestää... 




Tossut ovat oikeasti saman kokoiset ja muotoiset, eivätkä näin epätasaiset kuin kuvat antavat ymmärtää. (Jupisee itsekseen huonoja kuviansa... pöh. ) 

En tiedä mitä itse kuvittelin ja huvittelin, kun tein näitä tossuja pikkuneidille. Tossut ovat aika söpöt ja neitikin tykkää kovasti kärjissä olevista tähdistä, mutta mutta.. Ainoa ongelma on, että ne ovat valtavan suuret! Ne muistuttavat etäisesti valtamerilaivoja, kun laitan ne neidille jalkaan. Toisaalta lapsen jaloilla on tapana kasvaa.. jopa sen kaksi numeroa, jonka nämä ovat liian suuret. 

Kaavan tulostin täältä. Kiitos Marian ateljeelle ohjeesta! Tossut olivat tosi helpot ja nopeat tehdä, mutta koska ohje ja kaavat olivat täysin nahkaisille tossuille, ne eivät mielestäni aivan soveltuneet kangaspäällysteisiin tossuihin. Kirjaan tässä seuraavaksi lähinnä itselleni muistiin, mitä muutoksia kaavat tarvitsevat, jos päällikappaleet tehdään kankaasta:

Saumanvarat ja kääntö- tai huolitteluvarat tulee lisätä kaikkiin sivuihin kaavoissa. Lisäksi kuminauhakujan ja mahdollisesti etukappaleen alavarankin voi leikata suoraan takakappaleeseen kiinni, tällöin ilman saumanvaraa toki. Lisäksi takakappale voisi olla pidempi tai ainakin kaareva osa suoraan alas leikattu, jotta se asettuisi hyvin etuläpän alle. 




Tein pohjan paksusta nahkasta, ja päälliosan paksusta collegekankaasta. Aplikointi on myös collegekangasta. Nahan ompelu vähän jännitti, mutta aivan suotta. Kone ompeli sen yllättävän vaivattomasti. Eri asia sitten, onnistuisiko monen nahkakerroksen yhteenompelu. 

Pohjiin kirjoitin reippaasti tavallisella tussilla kokomerkinnän ja oikea-vasen-tunnisteet. 





Siinä ne odottavat käyttäjäänsä... vielä jonkin aikaa. 





Lopuksi voin vielä kertoa, että tekeillä on jo seuraavat tossut. Ne tulevat olemaan täysin nahkaiset ja kokoa pienemmät. Odotelkaa vain hetkinen, kunhan saan ne ommeltua valmiiksi ja tänne kuvattua. 

Tömistelemisiin! :) 








2 kommenttia:

  1. Kivat on tossut! Juuri tänään valmistuivat omalle tyttärelleni ja sain heti vinkin lisätä pohjan merkinnät :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Merkinnät kyllä helpottavat käyttöä, ei tarvi miettiä kumpaan jalkaan laittaisi. :)

    VastaaPoista

Jätähän viesti, se ilahduttaa! :)