perjantai 28. joulukuuta 2012

Pussukoita joululahjaksi

Heipä hei! Pitkästä aikaa taas kirjoittelen tänne blogiini. Hiljaiseloon on syynsä; auttamaton selkäkipu, joka pakottaa pysymään erossa niin ompelukoneesta kuin tietokoneestakin. Harmillista. Sormet syyhyäisivät päästä ompelemaan kaikenlaista, mutta ei auta. Pienikin hetki ompelukoneella, ja saan kaivaa jääpussin selkäni alle. Oikein harmittaa, mutta ei auta kuin kärvistellä; onneksi vaivaan toivottavasti löytyy apua heti kohta alkuvuodesta. Sellaista ne pikkuiset salamatkustajat aiheuttavat... vaikka ei enää niin kovin salainen matkustaja ole, kun katsoo kuinka kuva peilissä jatkuvasti paisuu... Hih.. 


Jotain sentään ehdin tehdä pukin konttiin ennen pahimman selkäkivun alkamista. Yritän niitä saada tänne blogiini kuvattua. Aina muutaman kerrallaan, koska tosiaan tässä koneellakaan ei auta kauaa kirjoitella yhtä jaksoisesti. 

 Muutamia pussukoita tein. Ihanan paksua puuvillaa, jota on todellakin ilo ommella! Pussukat ovat vuoritettuja ja ihan mukavan kokoisia. Näitä olen aiemminkin muutamia tehnyt, mutta tässä nyt nämä viimeisimmät. 











 Rauhallisia joulun välipäiviä! 
Joulutoivotukset jäivät toivottamatta, mutta
 toivottavasti juhlapäivät menivät oikein mukavasti!