torstai 24. huhtikuuta 2014

Moonbootsit

Puin meidän pienimmäistä vaunuihin nukkumaan tässä eräänä päivänä. Laitoin jalkaan töppöset, jotka valmistuivat tässä alkuvuodesta. Samalla muistin, etten ole niitä tänne näytille laittanut. Korjataan asia nyt. Ei mikään kovin keväinen postaus, mutta lämmin ainakin! 

Moonbootsit ovat hyvin lämpimät, vaikka rehellisesti sanoen luulin niiden olevan vieläkin lämpimämmät. Olisi pitänyt laittaa vuorikankaaksi vaikka fleeceä tai jopa merinovillaa, jolloin olisivat olleet kaikkein kylmimmilläkin pakkasilla paremmat. No, toisaalta tällaiset tossut palvelivat villasukkien kanssa -20 asteen pakkasilla makuupussissa, ja vielä mainiosti nyt +5 asteen lämmössä. Että hyvä näin. 

Päällikangas on babycordia. Välissä kaksi kerrosta vanua ja vielä vuorikangas. Yläreunaan laitoin resorikaitaleen. Yläreuna nousi sillä korkeammaksi ja onhan se kivannäköinenkin. Hyvillä mielin voin kehua Pahviani (tunnetaan myös nimellä Pfaff ompelukone). Se suoriutui mukisematta paksuista kangaskerroksista ja tikkauksista. 

Oli hauska tehdä näitä. Erilaista kuin moni muu ompelus, mitä olen tehnyt. Näistä tuli söpöt, ja ovat hyvin palvelleet meidän nuorimmaisen päiväunilla varpaita lämmittäen.

Yksi pikku puute niissä on... Otin töppöset heti käyttöön niiden valmistuttua, ja ajattelin laittaa niihin kunnon nyörit ja stopparit. Kuvassa näkyvät nyörit ovat laatikon pohjalta kaivetut "väliaikaiset" nyörit... Joo, kuten arvasit, väliaikaisista tulikin pysyvät. Voih. Hyvin ovat toimineet, mutta mutta
Ei pitäisi ottaa käyttöön mitään keskeneräistä, koska viimeistely silloin jää kokonaan tekemättä.

Eipä surra sitä, vaan iloitaan, että ovat hyvät töppöset olleet kaikesta huolimatta! :)






Ei kovin keväistä, mutta lämmintä ainakin! :) 

Toivotaan, että sää sen sijaan jatkuu hyvinkin lämpimänä ja keväisenä! :) 

1 kommentti:

Jätähän viesti, se ilahduttaa! :)