sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Lelulaatikon täytettä


Ompelen aina silloin tällöin leluja, nukenvaatteita ja muuta lelulaatikon tai leikkikeittiön täytettä lapsille.


Hernepusseja olen tehnyt useampaankin otteeseen. Ne ovatkin olleet kovassa käytössä. Molemmat lapset tykkäävät leikkivät niillä. Tässä muutama valmistunut setti... 




Tyttöväreissä...






...ja enemmän poikaväreissä. 




Vielä yksi setti hernepusseja. 

Nukeille olen ommellut lisää vaatetta. 

Takkia ja mekkoa... 





Toisenlaista mekkoa... 





... ja sukkahousuja. 




Aapo-nukelle valmistui vanhoista sukista housut. Muuta vaatetta Aapo-raukalla ei vielä olekaan. 

Aapo-nukke on minun vanha nukkeni, eli ikää sillä on jo kunnioitettavasti. Omat tyttöni saavat nyt leikkiä sillä, vaikka Aapo on sen verran suurikokoinen, että meidän neidit hätinä jaksavat sitä nostaa! Ei siis kiirettä vaatettaa häntä. Aapo saa luultavasti odotella tyttöjä leikkikaverikseen vielä pari vuotta, (jotta neidit vähän vielä kasvavat leikkiäkseen näin kookkaalla nukella). 





Emilia-nukelle valmistui vaippa. Tämä vaippa oli tärkeässä roolissa silloin, kun isompi neiti opetteli itse kuivaksi. Samoihin aikoihin syntyi pikkusiskojolloin isosisko halusi ehdottomasti vaihtaa nukelle vaippaa samalla, kun äiti vaihtoi vauvalle. 





Kaikelle näille vaatteille tarvitaan toki säilytyspussukka. Tälläinen kaunokainen syntyi. 





Lopuksi vielä pätkä yhdestä neidin lempisadusta. Sopii hyvin tähän leikkiteemaan. 
Nyt vain leikkimään kaikki! 


 "Ja vihreän kissaneitosen vei koira vaaleanpunainen 
tansssin pyörteeseen
ja he tanssivat ja tanssiavat siks'  kunnes katosivat sumun harmauteen. 
Ja äkkiä Kasi heräsi, ja heräsi myös Masi. Oli aamu. 
Kissan ryömivät vuoteistaan suureen valoisaan maailmaan. 
Kissat olivat ihan villinä ilosta ja kehräsivät ja kirmasivat 
ja syöksyivät 
ja hyppivät 
ja loikkivat..."
Maalarikissat Kasi ja Masi (Tammen kultaiset kirjat) 



1 kommentti:

  1. Ihana tuo sydänmekkonen ja hauskat nuo housut sukista. Uusiokäyttö kunniaan :) Minä tein kerran sukanvarsista resorit pojan housuihin.

    Jännää miten nuo nuket näyttävät kaikki ihan yhtä isoilta, kun kuvassa ei oikein ole mitään vertailukohtaa, mistä todellisen koon voisi päätellä.

    VastaaPoista

Jätähän viesti, se ilahduttaa! :)