Jotain ihan muuta välillä...

Tämä ei liity millään tavalla ompeluksiin. Ei muuten kuin lasten kautta. Juha Tapio on ehdottomasti yksi suosikeistani, mitä tulee laulujen sanailemiseen. Hän osaa tiivistää mahdottoman hyvin pieniä yksityiskohtia.

Melko usein, kun korjaan illalla jo nukahtaneen lapseni peittoa, tämän laulun kertosäe alkaa soida päässäni. Pieniä hauraita ihmisentaimia, mutta kuitenkin niin vahvoja ja lujia.

Suuria pieniä rakkaita. Ihmeitä.

Niitä ne lapset ovat.

Ja mä hiivin lastenhuoneeseen, 

ja sammutin yövalon

Ne oli peitot jalkoihinsa potkineet

Kuinka niiden ohut iho 

saattaa kestää maailman painon?

Kai se elämä on toisista huolta pitämistä. Lasten leikkejä. Epävarmuutta. Raastavaa tunnetta sydänalassa, kun katselee pientä nukkuvaa lasta, vaikka kaikki asiat olisivatkin hyvin. 

Rakastamista. 

Muutenhan tämä laulu on aika rankkaa tekstiä, jos sen oikein lukee ajatuksella:

~ *~ *~ *~ *~ *~ *~ *~ *~ *~ *~ *~ *~ *~ *~ *~ *~ *~ *~*~

Muistomerkin luona
(Juha Tapio)

Muistomerkin luona lapset jakoi jengin viisi vastaan viis

Ulkona ei liikkua saa iltaisin mut silti pelattiin

Yötä vasten aavikolle ohjuksia riviin laitettiin

Telttakylän laitamilla ihme syntyy aamuun valkeaan

Öisen tulen tauottua joku toinen alkuun saatetaan

Romahtaneen kerrostalon kellareissa salaa suudellaan

kertosäe:

Haparoivin sormin tartuit käteeni

Kun kohisevaa tuulta maailman yllä kuunneltiin

Kun kotiensa raunioissa lapset potki palloa

Mä puhalsin sun kylmiin varpaisiin

Haavoittunut taivas täynnä koneita, ja suojaa haettiin

Kadunkulman kaaoksessa pienokaiset syliin nostettiin

Liput palaa riekaleiksi, savu tunkee olohuoneisiin

kertosäe

Ja mä hiivin lastenhuoneeseen

Ja sammutin yövalon

Ne oli peitot jalkoihinsa potkineet

Kuinka niiden ohut iho

Saattaa kestää maailman painon?

Taivas valui alas meitä kohti vuolain kyynelin

Seisoin ikkunalla, toivoin jotakin


 ~ *~ *~ *~ *~ *~ *~ *~ *~ *~ *~ *~ *~ *~ *~ *~ *~ *~ *~*~



-Teri