torstai 16. helmikuuta 2012

Sienimekko

Tein pikkuneidille tällaisen ihanaisen sienimekon. En osaa oikein päättää, onko tämä oikeasti mekko vai tunika. Vuoden ikäisellä kun tuo lantio-polvi-väli on niin lyhyt, että saa olla aika tarkkana, puhuuko tunikasta vai mekosta. Eronahan on vain se, käyttääkö vaatteen kanssa sukkahousuja vai tavallisia housuja. Pituudessakin eroa on vain noin puoli millimetriä! Aika hauskaa minusta. :)




Mekon yläosassa olen käyttänyt kaavana Ottobren Papana-paidan kaavaa nepparilistalla. Pääaukko on tosin niin suuri, että ilman neppareitakin paita sujahtaisi helposti päälle. Alaosan piirsin itse. Lisäsin pituutta ja tein helmasta mekkotyylistä. En muista, kavensinko yläosan kaavaa vai en... Leveyttä on ainakin tarpeeksi paljon. 


Kaamean ryppyinen kuva tämä seuraava. Pahoittelen. 



Sienikangas on Hilcon kangasta Fabriinalta. Tumma punainen kangas on perustrikoota Triteksiltä. Sieniaplikaatiossa olen käyttänyt kotoa löytyneitä tilkkuja. 



Neitiä kiinnosti kuvaushetkellä enemmän maistella vaahtomuovista oven aukipitäjää! Siis tiedäthän, sellaista oveen kiinnitettävää palaa, joka estää sormien jäämisen seinän ja oven väliin. Välillä piti mennä etsimään lelulaatikosta rakas punainen pikkuauto. Vaatteiden väriin sopivat lelut pienestä pitäen. :) 





Mekko on kooltaan reilu 80 cm. Hieman se on vielä iso, mutta ei se haittaa. Tosin ei tuossa kuvassa se kovin liian isolta näytä, ei sen puoleen.



Lopuksi vielä yksi otos viime syksyltä. Lähes meidän takapihallamme kasvoi tällaisia kauniita kärpässieniä. Tästä voi nyt sitten vertailla näitä kaikkia kolmea eri kärpässienityyliä keskenään! :) Minusta tämä kuva on ihanan värikäs ja raikas syyskuva! Voi melkein haistaa raikkaan syksyisen kirpsakkaan tuulenvireen nenässä. Hmm.. minäkö, kevätihminen! :) No, kaikki vuodenajan ovat ihania omalta osaltaan, jopa syksy, joskus. :) 

Mukavia talvipäiviä, vaikka kevät on jo kovasti tuloillaan! 
- Teri 



2 kommenttia:

  1. Löysinpä kivan blogin :) Oot kyllä tehny kaikkea ihanaa! Ja ne uudet kankaat, nam ...mitähän hienoa niistä syntyy.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :) Saapi nähdä.. jotain kivaa pitäis keksiä. :)

    VastaaPoista

Jätähän viesti, se ilahduttaa! :)