tiistai 7. tammikuuta 2014

Kissahuppari ja pöksyt

Heipä hei! 

Olen löytänyt mahtavan uuden kaavan, jota olen tosissani hyödyntänyt! Beagle Boy- huppari. Kivannäköinen hupparikavaa. Vähän muokkaamalla olen jo useamman tehnyt. Kaikista ei ole kuvaa, mutta ehkä joskus tännekin päätyvät. Toisaalta sekin on tunnustettava, että kun päivät täyttyvät kaikesta muusta ja yöunet ovat kortilla, pitää jostain nipistää. Mieluusti bloggaamisesta kuin ompelusta. Joskos nyt kuitenkin lätkäisisin tänne pari kuvaa, mitä olen tehnyt. Nämä käärin joulupakettiin meidän isommalle tytölle. 

Isommalle tyttärelle olen näitä siis tehtaillut. Hupun olen vuorittanut siten, että sauma ei näy päällepäin, vaikka alkuperäisessä kaavassa sauma kaiketi olisi näkyvissä. Alareunaankin laitoin kanttauksen. Olen laittanut moniin vaatteisiin nyt alareunankin noin. Kivannäköinen minun mielestäni. 

Housut on Saimi-kaavalla vähän tuunattuna. 




Lähikuvaa vielä tuosta hupusta. Muokkasin hupun mallia tuollaiseksi hiippahupuksi.




Hyvää mieltä ja iloa tähän uuteen vuoteen kaikille teille lukijoille! :) 

8 kommenttia:

  1. Ihana huppari! Ja kanttaus sopii alareunaan hienosti.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana huppari! Nätti tuo huppu vuoritettuna.

    VastaaPoista
  3. Beagle boy ON huippu kaava! Vaikka olenkin tehnyt siitä vain yhden hupparin J:lle. Koska tuo ei oikein pidä huipuista, höh. Mutta varmasti kaavalle tulee vielä käyttöä! Hyvää alkanutta vuotta sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meillä kans vähän noista hupuista kuuluu purnausta, tosin vain isimiehen suusta! Huh. Mies ei siis yhtään tykkää pukea huppua haalarin alle esim. Eikä tykkää itsellään sellaisesta. Mutta neiti itse tykkää kovasti. Kokeile tehdä sellainen pystykaulus, eli hupusta vain matala alareuna. Tulee tuo kiva leikkaus edessä mukaan. :) Ja kiitos samoin, hyvää uutta vuotta! :)

      Poista
  4. Kiva setti! Beagle Boy on oma lemppari myös, tuota hiippahuppua voisinkin kokeilla vaihteeksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hiippahuppu on kyllä kivannäköinen yleensäkin. :)

      Poista
  5. Jahas... Nämä kommentit ovat hyppineet ihan miten sattuu. Tarkoitan näitä minun vastauksia teidän kommentteihinne. No, toivottavasti löysitte omanne. :)

    VastaaPoista

Jätähän viesti, se ilahduttaa! :)