sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Synttärimekko! :)

Tämä ompelus päätyi lopulta synttärimekoksi meidän ihanan, suloisen ja pienen vauvamme 1v synttäreille (huom, omaansa on helppo kehua, heh). Alkaessani tätä tehdä, en ollut synttäreitä ajatellut sen kummemmin. Sopivasti tämä valmistui ja ihastuin tähän itse niin kovin, että täytyihän se päälle laittaa. No, totuuden nimissä tuo "sopivasti valmistuminen" on ehkä pikkuisen harhaanjohtavaa... Sopivasti valmistuminen tarkoitti juhlia edeltävää yötä!! :D 
Se oli toki vain helman ompelu viimeistelynä, kun olin päivällä keksinyt haluta saada mekon valmiiksi kaiken leipomisen ja siivouksen ohessa.

Tämä on kolmas mekko, jonka tällä tissis-kaavalla tein. Nimi on keksitty Fb:n ompeluryhmässä. Sieltä myös kaavan olen saanut. Kaava on maannut kaapissani jo puolitoista vuotta. Ensimmäinen versio meni kankaan vähyydestä johtuen pilalle, enkä sitten rohjennut uutta kokeilla. Nyt sitten alkukuusta päätin kokeilla tätä uudelleen. Tein tunikan, jonka hema on siinäkin viimeistelemättä (marssii heti seuraavaksi viimeistelemään helman). Ja nyt tämä. Lupaan sen toisenkin saada tänne näytille mahd pian. 




Kangas on Majapuulta. Ostin tämän jo puoli vuotta... vuosi (?) sitten juurikin tätä mekkoa/ tunikaa ajatellen. Kerrankin ajatus ja toteutus kohtasivat, vaikkakin luvattoman kauan meni. Harvoin kehun mitään kauppaa tai kangasta erityisesti, mutta nyt on pakko tätä kehua. Kangas on mahtavaa! Kuviot kankaassa menevät viivasuoraan suhteessa langansuuntaan, kangas napakkaa laatua, ja ihanan tuntuista. Lisäksi olen saanut Majapuulta hyvää palvelua viime aikoina, joten pakko kehua! (Ja ei, tämä ei olltu maksettu mainos. :D) 

Kankaan pystyi leikkaamaan kuvioita pitkin, koska kerrankin kuviot menevät suoraan. Usein kuviot ja langansuunta ovat täysin epäyhtenevä asia, mikä kovasti harmittaa. 

Löpinät sikseen, ja asiaan. Kuvat kertokoot. :) 





Tässä on vähän hassu asento, ihan kuin olisin pyllähtämässä nenälleni seuraavaksi. Haha, voin kertoa, että en kaatunut nenälleni kuvan oton jälkeen. :) 

Kangas on muuten vinoon langansuuntaan leikattu, koska halusin nuo kuviot vinoon, enkä suoraan. Muuten kaikki meni hyvin, mutta vähän tuo helma meinaa takertua sukkahousuihin kävellessä. Uskon sen hojtuvan nimenomaan tuosta vinousta langansuunnasta, en kankaan ominaisuudesta. 
Siitäkin huolimatta ihana tästä tuli! 


Nyt vain vauvan virallista synttäripäivää odottelemaan ja kohti toista vuotta taaperona! 



4 kommenttia:

  1. Kiva mekko! Sopii sinulle loistavasti! :)

    VastaaPoista
  2. Hieno mekko! Ja kangas on kivaa myöskin.
    Tuota kankaiden vinoutta olen minäkin viime aikoina miettinyt, että ihanko kaikki kankaat ovat vinkuroita..? Mutta poikkeuksiakin siis löytyy :)

    VastaaPoista
  3. Kivannäkönen :) Mäki tykkään tästä kankaasta, oon pessy monesti eikä oo menny mikskään. Kuosikin on kiva :)

    VastaaPoista
  4. Mie tulen kesällä viikoksi lapsia hoitamaan, niin voit ommella minullekin muutaman söpön mekkosen. T: ArvaaPa kuka :)

    VastaaPoista

Jätähän viesti, se ilahduttaa! :)