keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Pikapostilla kisuja!

Miauuu! 

Täältä tulee pikapostia.
Paketista löytyy hurmaavia pikku kisuja monta monta monta!

Blogeissa vilahteli tässä taannoin aikamoinen määrä tällä Mail Express -kaavalla (Ottobre 1/12) tehtyjä tunikoita. Silloin meidän pikkuneitimme oli liian pieni tälle kaavalle. Nyt löysin kaavan sattumalta, ja päätin sitä kokeilla. En enää ihmettele yhtään, että näitä oli tehty niin paljon. Ihana mekko! Lehdessä vaatetta kutsutaan tunikaksi, mutta minä ompelin niin pitkän kuin kankaasta riitti, joten siitä tuli mekko.




Miksiköhän tämä kuva näyttää pikselimössöltä.. hmm. En ala vaihtaan enää. 


Ihastuin heti tähän sydänkissa-jerseyhyn, kun sen näin. Yksinään kangas värinsä vuoksi on tosin aavistuksen tunkkainen, mutta valkoiset kanttaukset mekossa raikastavat ilmettä valtavasti. Oli muuten vaikea aluksi päättää, minkäväriset kantit laittaisin. Valkoinen oli kyllä hyvä valinta!






Kavensin etukappaletta jonkin verran, joka tosin kostautui sitten vähäisempänä rypytyksenä edessä. Takakappaleelta otin kaiken sinne suunnitellun rypytyksen pois. Leikkasin takakappaleen kuitenkin kahtena osana, koska tuo sauma on mielestäni kiva takanakin. 






Pääntietäkin suurensin. Olin jo ommellut koko pääntien, kun kokeilin sitä tyttöselle päälle. Aika ahtaalta tuntui, joten ei kuin ratkoja käteen. Ratkoin koko kanttauksen ja tein sen uudelleen, kun olin ensin suurentanut etukappaletta! 





 Legginsit olisin halunnut kaveriksi, mutta en yksinkertaisesti keksinyt, minkä väriset tekisin. Olisiko teillä ehdotuksia?? Kankaan pohjaväri on melko murrettu, joten vaikea yhdistää siihen mitään.





Neiti halusi itse asettua kuvattavaksi jääkaapin oven eteen.. sorry tausta! :)


Mekot on kyllä ihania! Näitä voisi tehdä vaikka kuinka, kunhan ehtisi käyttääkin sitten. :)



4 kommenttia:

  1. Valkoiset legginsit tietty!
    Niin kätevät 2,5 vuotialla...
    T.Neidin kummitäti

    VastaaPoista
  2. Ihana mekko! Tuohon voisi sopia sellaiset vanhan roosan väriset legginssit?

    VastaaPoista
  3. Kiitos kehuista! Pakkohan ne on ilolla ottaa vastaan, vaikka vaikeeta onkin! ;)

    VastaaPoista

Jätähän viesti, se ilahduttaa! :)