maanantai 11. maaliskuuta 2013

Farkut ja pipot

Olen nähnyt monia kauniita vanhoista farkuista tehtyjä lasten farkkuja. Nyt päätin itsekin kokeilla sellaisia. Silppusin yhdet omat vanhat farkkuni tehden niistä isommalle neidille uudet farkut. Nämä tosin eivät ole erityisen kauniit farkut (kuten monet näkemäni), vaan ainoastaan farkut.. käyttöön, ei ihailtavaksi. :) Vanhalla tutulla housukaavalla leikkasin housut, käänsin lahkeet ja laiton resorin. Sivusaumattomalla kaavalla housut syntyivät hetkessä. Lahkeeseen käytin koristeommelta, mutta lanka oli niin samanväristä, että eihän se minnekään näy! Farkuissa näkyy saumat, mutta ne ovat vanhojen farkkujen vanha sauma. Sauma kulkee hauskasti, kun se ei ole aivan sivussa. 





Sitten kuvia parista piposta. Nämä on valmistumeet jo ennen joulua, mutta eivät ole tänne löytäneet tietään. Tein muutamia kypärämyssyjä, mutta kuvaa ei ole kuin yhdestä. Unohdin ottaa muista kuvia, kun annoin myssyjä lahjaksi eteenpäin. Kuvassa oleva kypärämyssy on ihanan paksua merinovillaa. Tein siitä aika pitkälle selkään ulottuvan, jotta niska varmasti pysyy piilossa ja lämpimässä. Se on ihan tavallinen kypärämyssy, mutta erittäin hyvä! Se on joka päivä käytössä, kun ulkoilen lasten kanssa.




Päällimyssy on kaunista ja paksua villaneulosta. Vuori on fleeceä. Lisäksi korvien kohdalla on tuulensuojana pul-kankaasta pienet palat vuoren ja päällikankaan välissä. Pipo on varmasti lämmin! Pian tämä myssy joutaa kevätvarastoon, kun pitää ottaa kevyemmät pipot käyttöön. Kaavana olen käyttänyt Muraveinik-kaavaa. Joitain muutoksia taisin tehdä leuan alle meneviin kärkiin ja taisin madaltaa niskaosaa alemmaksi. Solmimisnauhat laitoin nepparin sijasta leuan alle. 




Kohta saakin katseet suunnata jo kevääseen ja kesään. Sitä odotellessa. :) 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän viesti, se ilahduttaa! :)