tiistai 8. tammikuuta 2013

Omenaista, vaaleanpunaista ja ruskeaa

Ihanilla luottokaavoilla on tosi tosi mukava surautella vaatteita. Ompelemisessa yksi kurja juttu on uusien (huonojen) kaavojen testaaminen. Välillä tulee tehtyä huonoja löytöjä. Ilon hetki on silloin, kun huomaan löytäneeni oikean helmen kaavojen paljoudesta. Tässä postissa esittelen niistä kaksi. 

Petit Fee -liivimekkoa olen ihaillut pitkään. Minun on pitänyt jo kauan aikaa sitä kokeilla. Tuo kaava löytyy OB 1/2011 -lehdestä. Liivihame on aivan hurmaava! Tein omalle neidilleni syvän ruskeasta velourista liivimekon. Olkaimet ovat pikkuisen pitkät, mutta muuten mekko on loistava! 




Toinen suosikki- ja luottokaavakseni on muodostunut Hoops-teepaidasta muokattu tunikamittainen ja pitkähihainen pusero. Näitä olen jo esitellytkin täällä useampia. Tässä taas yksi. Aiempia löytyy esimerkiksi täältä. Omenakangas on ihan mahtavaa! 



Helmaan laitoin pienen koristenauhan palan yksityiskohdaksi. Siinä on bambi sydänsateessa. Niskassa sisäpuolella on lisäksi pala koristenauhaa. Se ei toki minnekään näy käytössä, mutta helpottaa pukeutumista ja onhan se kivannäköinen myös. Kokolappuja en ole aikaisemmin käyttänyt, mutta olen alkanut kaivata vaatteisiin sellaisia. Pitänee kai jostain nettiputiikista käydä ostamassa. :) 




Mekon tein jo aikaisemmin ennen joulua, muistaakseni jo marraskuussa. Samalla suunnittelin tekeväni sille kaveriksi omenapaidan. Selkäkipu pakotti lepäämään ja muutti suunnitelmiani, mutta nyt sain paidankin tehtyä. 
Ihana pari! 





Ihastuttavaa uutta vuotta ja pysykäähän kuulolla! :) 


3 kommenttia:

Jätähän viesti, se ilahduttaa! :)