perjantai 4. huhtikuuta 2014

Vähän bling blingiä... ja fiiliksiä laneilta

Meidän isompi tyttönen kutsuu itseään prinsessakakkukaivuriksi
Vähän meinaa aikuisia hymyilyttää, mutta tuo nimitys kyllä pitää aika hyvin paikkaansa. Neiti rakasta kaikkea bling blingiä, kulkee prinsessakruunu päässään, laittaa äidin tossut jalkaansa ja toteaa, että hän on nyt tosi hieno! Toisaalta hän on kyllä tosi tosi rämäpääksi muodostumassa. Mitä hurjempi temppu, sen parempi. Kiipeäminen ja pomppiminen; voisiko kivempaa olla! Liikenteessä mikään muu ei ilahduta häntä kuin kaivurin tai muun työkoneen näkeminen. Että näin ne kaksi puolta kulkevat sulassa sovussa meidän murusessamme. 

Tein pikkuisen bling blingiä neidin iloksi.
Perusteeppari kesäksi valmistui paikallisten ompelevaisten naisten järjestämillä ompelulaneilla






(Ompelulanithan * ovat yleensä yhden päivän kestävä vapaa ompelukokoontuminen. Lyhyesti näin: Kannat auton perään ompelukoneen, saumurin, kassillisen kankaita, lankoja, johtoja, saksia, kaavoja, kaavalehtiä, mittanauhoja, kyniä ja kaikkea muuta niin paljon, että autoa pakatessa alat jo miettiä, onkohan tavaramäärän roudaamisessa mitään järkeä. Sitten vain ajat auton lanitapaamispaikkaan ja teet saman roudaamis- ja purkamisoperaation toisinpäin.. ja kolmannen ja neljännen kerran kotiinlähtiessä ja kotiinsaapuessa...) 

[* LAN= lähiverkko, sana lainattu tietokonepelien maailmasta.. joukko miehiä, tietokoneita, pimeä peliluolahuone, paljon pepsiä ja energiajuomia, paljon johtoja, yötä myöten pelailua.. 
Naisilla sitten paljon ompelukoneita ja paljon kankaita... ja ikävä lapsia.]

Joka tapauksessa kävin laneilla pyörähtämässä pikku hetken iltapäivällä. Kivaa oli! Varsinkin, kun sain rauhassa huristella koneella ilman keskeytyksiä, kotitöitä tai huonoa omaatuntoa siitä, että istun ompelukoneella, kun olisi paljon muutakin tekemistä. 

Lähtö laneille oli todellakin extempore-lähtö, joten en ollut suunnitellut enkä valmistautunut millään tavalla. Ehdin kuitenkin piirtää parit kaavat ja tehdä yhden bodyn ja yhden teepparin alusta loppuun siinä parissa tunnissa. Ensi kerralla sitten pitempään, jolloin ehtii varmasti päivän aikana saada enemmän valmista.





Teepaitaan kokeilin ensimmäistä kertaa käyttää kiinnisilitettäviä strasseja, timantteja, kuten meidän neiti sanoo. En ole ennen tällaisia koittanut, joten saapi nähdä, kuinka hyvin pysyvät paidassa paikoillaan.





Pienemmälle neidille tein uuden bodyn seuraavaa kokoa. Tämä body on kyllä kaunein, mitä olen koskaan bodyja tehnyt! (Laskettavissa yhden käden sormilla...) Kankaan kuosi on tosi kivaa ja kangas itsessään tuntuu laadukkaalta, pehmeältä ja napakalta. Toivottavasti se ei lörpsähdä käytössä. Muistaakseni tämä oli interlockia. Yleensä välttelen interlockia viimeiseen asti, juurikin tuon venähtämisen ja vanumisen johdosta. Pikku määrä elastaania pitää vaatteen paremman näköisenä pidempään. 

Bodyn kaveriksi meinasin näitä *klik*  housuja, jotka esittelin jo aiemmin. Bodyja tarvitsee yleensä useammat kuin housuja, joten hyvä olla yläosia useammat. 





Juuri sopivan lapsellinen kuosi vauvalle!


Huh, olenpas minä löpissyt kaikenlaista tosi paljon! 
Onnittelut, kun jaksoit tänne loppuun asti lukea! :) 


2 kommenttia:

  1. Oh, teidän neidistä tulossa rämäpää, aika hurjaa :D
    Meillä myös koneet kiinnostaa, pieni työkonekirja on hurjan mielenkiintoinen samoin kuin aina vaan jaksaa kiinnostaa jostain messuilta saadut Avant-mainokset.

    VastaaPoista

Jätähän viesti, se ilahduttaa! :)